Aamulla sanotaan heipat ja siinäpä taitaa olla koko päivän vuorovaikutustilanteet tämän työkaverin kans. Suurin syy on, että hän ei puhu sanaakaan englantia eikä edes halua yrittää kuunnella tai ymmärtää. Olen yrittänyt hyvin yksinkertaisia lauseita ja paljon käyttänyt myös elekieltä, mutta hän kuittaa asian "hymyilen jotta hän luulee, että ymmärrän"- hymyllä ja lähtee pois tilanteesta. Siinä vaihees oot vaan, että:
Viime viikolla kun kuulin Janiren lomasta, ajattelin, että eipä se mitään haittaa kun osaan päiväjärjestyksen ja pärjäisin vaikka yksin koko päivän (jos ei vihkoihin tarvisi kirjoittaa). Janiren kanssa tehtiin yhteistyössä kaikki ja minä hoidin tietyt hommat (punaisten paitojen pukeminen, ruokalappujen pukeminen sekä riisuminen ym. jotta oppisin nimet parhaiten) mutta nyt tuntuu, että minulla ei ole töissä mitään virkaa, olen tiellä, kukaan ei anna vastuuta koska olen vain "harjoittelija" ja kykyjäni aliarvioidaan jatkuvasti. Sijaistäti ei kykene minkäänlaiseen yhteistyöhön eikä ota juurikaan edes katsekontaktia. Yritän itsenäisesti ja oma-aloitteisesti jatkuvasti touhata mutta hän "vie" kaikki työt minulta. Jos laitan ruokailua varten tuoleja, hänkin alkaa laittaa. Jos riisun paitoja sillävälin kun hän kirjoittaa vihkoihin, hän keskeyttää ja tulee myös riisumaan paitoja. Jos ruokailua varten nostan lapset jo tuoleihin, hänen on pakko tulla väliin sekaamaan ja vaihtamaan tuolien paikkoja. Olen nähnyt Janiren kanssa tuolien ja lasten järjestyksen ja tiedän suurinpiirtein kaikkien oman paikan. En siis ymmärrä miksi hänen täytyy saada muuttaa järjestys kokonaan.
Esimerkiksi: eilen vaihdoin vaippaa ja melkoset tuotteet oliki. Yhtäkkiä täti tulee ja työntää minut sivuun ja hokee miten suuri schaisse pojalta on tullut ja alkaa siistimään poikaa. Kesken kaiken?! Olin kosteuslappu kädessä kokoajan pyyhkimässä ja mielestäni hoidin hommani ihan kuten muutkin enkä pyytänyt apua.
Turhauttaa niin paljon! Itse olen todella sosiaalinen ja inhoan ujoja ja hiljaisia ihmisiä. Tiedän, että kyseinen nainen ei todellakaan ole hiljainen ja on ikäänkuin työpaikan hauskuuttaja. Haluan tehdä paljon itse ja haluan jatkuvasti tehdä jotain sekä tietenkin oppia ja saada varmuutta työskentelyyn. Tiedän, mikä työmäärä yhdellä lastenhoitajalla on ja siksi voisin auttaa tietyissä tehtävissä, jotta he saisivat keskittyä esimerkiksi kirjoihin kirjoittamiseen, ruokavalmisteluihin ym.
Tuntuu kamalalta kun toiselle on vain ilmaa vaikka parhaani yritän tehdä. Täällä paha olo ja stressi kasaantuu puolet helpommin kuin Suomessa ja siksi se turhauttaa helpommin. Tänään tuntui niin hyvältä, kun vauvapuolen Leire tuli keittiöön ja kysyi miten voin. Miten pieni lause, mutta niin suuri merkitys, että häntä oikeasti kiinnostaa miten voin. Hän vielä kiitteli kun autoin keittiötöissä.
Lapset onneksi helpottavat oloa vähän. Muutama lapsi juoksee aamulla vastaan ja antavat halin ja pusun. :) Izan- poika on valloittanut täysin mun sydämen. Hän saattaa yhtäkkiä haluta syliin, halaa ja ottaa poskistani käsin kiinni ja pussaa. Sen päälle järkyttävät räkänaurut ja hetken päästä uudelleen. Kaikki ryhmän lapset ovat aivan ihania. Yhtä pilalle lellittyä mamman poikaa lukuunottamatta.. :D
Tällänen pienimuotonen avautuminen. Onneksi Janire tulee ensi viikolla :)
I have spoken.
-Juulia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti